Talvi on tuloillaan ja ensilumia odotellaan innolla. Monina aiempina vuosina nyt olisi jo myöhäistä pihatöihin, mutta lämpimien kelien ansiosta myös mattimyöhäiset ehtivät vielä pihahommiin.

Siispä, ennen kuin maa peittyy kauniiseen lumivaippaan, on syytä laittaa oma kotipiha valmiiksi, jotta se selviää pakkasten läpi entistä ehompana. Me keräsimme listan syksyn tärkeistä pihatöistä. Katso alta, mitä kaikkea vielä kannattaa tehdä!

Nurmikko kuntoon

Nurmikko kokee kovia talven aikana. Märkä, kylmä ja vähäinen valo ovat kaikki omiaan tekemään tuhojaan vehreään nurmikkoosi. Ensimmäisenä muistilistallamme on lehtien haravoiminen. Se tulisi hoitaa tasaisin väliajoin niin, että nurmikko saa syksylläkin mahdollisimman paljon valoa. Paikat, jotka jäävät lehtien alle, muuttuvat todella nopeasti ruskeiksi ja kulahtavat.

Muista leikata nurmikko vielä syksylläkin kertaalleen, mutta jätä sille pituutta vähintään viisi senttiä. Pidempi nurmikko nimittäin hyödyntää vähäisen auringonvalon paremmin kuin ihan tyngäksi karsittu.

Kolmas tärkeä tehtävä on lannoittaminen. Muista kuitenkin ostaa erillistä syyslannoitetta, joka on nimenomaan tarkoitettu pakkasen- ja lumenkestävyyden parantamiseen. Keväällä laitettavat lannoitteet toimivat usein aivan päinvastaisella tavalla.

Sipulien istutus

Kun nyt muistat istuttaa sipulit, saat niistä keväällä paljon iloa. Istuta sipuli maahan niin, että saat päälle noin 2 kertaa sipulin koon verran multaa. Hyviä vaihtoehtoja ovat esim. eri laukat, jotka kukkivat kesällä – tai lumikellot, jotka parhaimmillaan puskevat vahvasti pintaan jo maaliskuussa.

Taimien istutus

Syksy on oivallista aikaa istuttaa taimia. Usein hinnat ovat kohdillaan ja tarjontaa riittää hyvin. Käytännössä erilaisia pensaita ja lehtipuita voi istuttaa niin kauan kuin maa on sula. Vastaavasti havukasvit vaativat hieman aikaa juurtuakseen – ne kannattaa laittaa paikoilleen jo ennen syyskuun puoliväliä. Näin ne selviävät tulevasta talvesta paremmin. Istutusleikkaus kannattaa jättää kevääseen. Lisäsuojaa saat kätevästi peittämällä pensaat havuilla.

Pensasaidan leikkaus

Pensaita ei kannata leikata liian ronskilla kädellä. Leikkaa siis vain vähän – niin että esimerkiksi pensasaitaan ei jää ikäviä aukkoja. On parempi leikata syksyllä liian vähän ja korjailla sitten keväällä, kuin leikata syksyllä liikaa ja korjata aiheutettuja vahinkoja keväällä. Syysleikkaus pitää sisällään käytännössä ne oksat, jotka häiritsevät kulkemista, ovat kuolleet tai muuten huonossa kunnossa (esim. tautien takia), kuolleet lehdet, kehittymättömät nuput sekä oksat, jotka ovat liian lähellä toisiaan ja saattavat vahingoittaa toisiaan talven aikana.

 

Ostosraha
Visa-logo

Virtuaalinen Visa-luottokortti

100 - 3 000 €

Hae Ostosrahaa