Ajankohtaista » Arki, Talous » Tippaaminen Suomessa – juomarahan antaminen yleistymässä matkailu- ja ravintola-alalla


Tippaaminen Suomessa – juomarahan antaminen yleistymässä matkailu- ja ravintola-alalla

6.9.2017

Juomaraha on suoraan asiakaspalvelijalle annettu kiitos hyvin tehdystä työstä. Tippaaminen on yleistä erityisesti ulkomailla, mutta tippikulttuuri on hiljalleen saapumassa takaisin myös Suomeen.

Tippi tuo asiakaspalvelijalle lisää tuloja

Erityisesti paljon matkustelevat ovat tottuneet antamaan tippiä muun muassa tarjoilijalle onnistuneen ravintolaelämyksen jälkeen. Tietyissä maissa tippaaminen on lähes välttämätöntä, sillä tarjoilijan palkka voi perustua jopa täysin tippien varaan. Esimerkiksi Yhdysvalloissa tippi ei ole juomaraha, vaan ennemminkin palvelumaksu ja tipit muodostavat kiinteää palkkaa isomman osan tarjoilijoiden lähtöpalkasta. Suomessa juomarahaa kertyy tyypillisesti tarjoilijoille kuukaudessa noin 10 prosenttia kuukausituloista – tipit ovat siis mukava lisä varsinaisen palkan päälle.

Tippiä annetaan tyypillisesti 10 % laskun loppusummasta.

Juomarahan antaminen on Suomessa vapaaehtoista

Toisinaan tippi on jo sisällytetty ravintolalaskuun valmiiksi: tarkista siis ulkomailla ennen tippaamista, ettet tule maksaneeksi palvelurahaa tuplasti. Suomessa juomarahan antaminen on täysin vapaaehtoista, mutta yleistymässä: viime vuosina myös osassa suomalaisravintoloista on ollut käytössä tippiä ehdottavia maksupäätteitä. Turun Sanomien artikkelin mukaan osa asiakkaista on kokenut juomarahaa ehdottavat maksupäätteet ahdistaviksi.

Suomessa tippikulttuuri oli voimissaan vielä 1980-luvulla, mutta hiipui taka-alalle viimeistään kortilla maksamisen yleistyttyä. Nyt sitä pyritään elvyttämään uusien, tippaamisen mahdollistavien maksupäätteiden voimin.

Laskun loppusumma kertoo sopivan tipin määrän

Tipata voi ravintoloiden lisäksi muun muassa kauneushoitolassa, kampaajalla tai hyödynnettyäsi muita palveluja. Suomessa tippiä kysyviä maksupäätteitä on toistaiseksi nähty lähinnä vain ravintoloissa.

Sopivan tipin määrään päätät sinä. Tyypillisesti juomaraha on noin 10 % laskun loppusummasta, eli esimerkiksi 60 euron ravintolaillallisesta 6 euroa. Tipata voit niin kortilla kuin käteisellä maksaessasi.

Lainasto Oy on monipuolisia rahoitusratkaisuja ja tuottavia sijoitusmahdollisuuksia tarjoava suomalainen rahoitusyhtiö. Löydät valikoimastamme juuria sinua palvelevan lainatuotteen. Voit hakea meiltä Joustoluottoa, Kulutusluottoa tai Pikalainaa. Vastuullisuus on yksi toimintamme kulmakivistä – varmistamme aina luottoa myönnettäessä hakijan todellisen maksukyvyn.

Tilaa uutiskirje!

Tilaa uutiskirjeemme ja saat aina ensimmäisten joukossa kuulla ajankohtaisista aiheista sekä vetovoimaisista tarjouksista.

Hemmottelemme toisinaan kaikkia uutiskirjeemme tilanneita myös mukavilla arvonnoilla. Voit peruuttaa tilauksen milloin vain.


Lue myös: